Harjoittelupaikat ovat yleisessä käytössä ja range on kiinni vain tiistaisin klo 6.00-10.00. Poletteja tai latauksia rangekortille voi ostaa Caddiemasterilta, missä voi myös tarkastaa lautausten määrän sekä voimassaolon. Rangekortille ostetut lataukset ovat voimassa vuoden latauspäivästä.
Range on kauden aikana aina auki.
Rangella on 33 pehmein matoin varustettua avointa lyöntipaikkaa sekä kolme vain valmentajan oppilaille tarkoitettua katettua lyöntipaikkaa.
Harjoittelu tapahtuu joko matoilta tai nurmelta. Nurmelta lyöminen on sallittua vain silloin, kun nurmelle on erikseen laitettu lyöntialueen etu- ja takareunaa osoittavat narut. Tällöin valmentajien alue erotetaan valkoisin palloin tai kyltein.
Huomautettakoon, että rangen pituus ei matoiltakaan ole enempää kuin 230 metriä. Erityisesti nurmelta lyötäessä pallot voivat helposti lentää aidan yli vaarantaen ulkoilutien käyttäjät. Pelaaja on aina vastuussa aiheuttamastaan vahingosta.
Rangepallokone sijaitsee rangen pohjoispäädyssä. Rangekone toimii jäsenkorteille ladatuilla poleteilla koneessa on myös Nayax-maksupääte, johon voi maksaa kaikilla muilla maksuvälineillä paitsi käteisellä.
Harjoitusviheriö ja bunkkeri
Rangen vieressä oleva viheriö bunkkereineen on kaikkien käytössä. Viheriölle saa chipata ja lyödä bunkkerilyöntejä.
18. harjoitusviheriö
18. väylän vieressä sijaitsee pieni lähipelialue. Se on tarkoitettu ensisijaisesti pitch-, chippi- ja bunkkeriharjoitteluun. Viheriön leikkuukorkeus pidetään ainakin toistaiseksi melko korkeana, joten puttiharjoitteluun tämä viheriö sopii huonosti.
Pitch-alue
Rangen pohjoispuolella on pitch-alue.
Yläputtiviheriö
5. väylän viheriön vieressä oleva ns. yläputtiviheriö on kaikkien käytössä.
TERVETULOA HARJOITTELEMAAN!